Hobitti treeniä ja enkelin muisteloita

Hobitti ja sen uljas poni. Nummilla laukkailun sijaan kuitenkin hinkkaamme koulukiemuroita aitojen sisällä. Oikein pääsemättä mihinkään.

Mä olen ruosteessa. Lievästi sanottuna ja kauniisti ilmaistuna. Vaikka musta tuntuu, että olen ratsastanut tän lukuvuoden aikana enemmän kuin ikinä, mun taidot tuntuu olevan jossain todella, todella syvällä. Nyt kun ollaan vihdoin löydetty jonkinlainen sopusointu kuolaimen kanssa niin alkaa näkyä ratsastajan puutteelliset syvät vatsalihakset ja ylipäänsä istunnan heikkous. Miten ihmeessä mun pitäisi pystyä ratsastamaan 12 paremman tasoista hevosta, joilla on jumalattomat liikkeet, jos en pysty istumaan edes suomenhevosen ravissa? Ymmärtänette nyt, miksi kevään trendisana on istuntaharjoitukset. Ne todella tulevat tarpeen ja vatsalihaksien kehittämisestä saa kyllä kanssa tehdä jonkinlaisen suunnitelman. Ihan sitäkin varten, että ensi kerralla todellakin täytyisi päästä läpi kouluratsastuksen välinäytöstä ja oli hevonen alla mikä tahansa niin vatsalihaksia tullaan tarvitsemaan.

Nyt viikonlopun aikana ja loppuviikosta olen tehnyt paljon töitä oman kuntoni eteen. Isän unohdettua lauantaiherkut ja pikkuveljen syötyä yhteisen pussin, jäi mässyttäminenkin vähemmälle. Mikä on toisaalta ihan hyvä kun mietin omaa suhdettani suklaaseen ja muihin herkkuihin. Ratsastuksen lisäksi olen myös käynyt perjantaina uimassa 1,2km ja tehnyt intervalliharjoituksia töissä 6,5h, kun työpaikallani pääasiallinen tehtäväni on palvella ja ravata portaita ylös ja alas. Huomenna olisi tarkoitus ihan vain vetää lonkkaa. Hiukan täytyy varmaan venytellä, mutta muuten on pakko pitää jossain kohtaa joku lepopäivä. Kaiketi silloin voisi keskittyä myös Ypäjän tehtäviin, mutta motivaatio on aika heikoilla kun katselee sitä tehtävä määrää. Vai mitä luulette, kuinka innostavaa on tehdä liiketoimintasuunnitelmaa ja laskuja, joista ei tajua hölkäsen pöläystä?

Tarkka silmä voi huomata, että kuolain on koon liian iso.

Olin sunnuntaina myös Anna Kyläkorven tunnilla, joka oli tasoa helppo A. Jo ilmottautuessani kaverini seuraksi hiukan hirvitti, että mitäköhän tästä oikein tulee. Alleni sain Annan oman kasvatin Aika-Ässän, joka kuvauksen mukaan "tarvitsee herkkäkätisen ratsastajan". Onneksi en tiennyt tuota vielä selkään noustessani, koska olisin varmaan heittänyt heti kirveen kaivoon. Ruuna oli aika massiivinen ja olin hiukan aluksi pettynyt kun alla oli taas suokki. Mutta niin kai se on, ettei sitä vertaan mihinkään pääse kun Ässä tuntui kodikkaalta alla. Liikkeet olivat kyllä enemmänkin puoliverisen kuin suomenhevosen, mutta helpolla ei hevonen päästänyt silti. Mentiin osa tunnista pää taivaissa, vaikka kyllä se yhteisymmärrys sieltä lopulta sitten löytyi. Innostuin tunnista niin paljon, että päätin lähteä seuraavana sunnuntaina mukaan taas. Kun ystäväni huoli minut kyytiinkin.

Annalla käymisen tarkoitus on parantaa perusasioiden halliintaa, istuntaa ja erilaisten hevosten ratsastamiseen olisi tarkoitus saada lisää tatsia. Lähempänä meitäkin olisi talleja, mutta Annan ratsastustunneissa ja hevosissa on nyt vain sitä jotakin. Paljon kertoo sekin jo, että peri suomalaiselta näyttävä pienen ratsastuskoulun uusi tallirakennus on sisältä kuin Euroopassa sijaitseva tasokas kilpatalli. Hevoset ovat pääasiallisesti koulutettu HeA:sta ylöspäin ja ne on ratsastettu säännöllisesti läpi. Annalla on myös valttikorttina istuntaan ja perusasioihin keskittyvä valmennustyyli, josta on helppo saada irti asioita. Positiivisuus on myös syy minkä takia tykkään lähteä ystäväni mukaan pidemmällekin ratsastusreissulle. Halvaksi se ei tule, mutta tällä hetkellä haluan panostaa kaikkeni tähän harrastukseen sen puitteissa mitä varaa on.

Tästä linkistä pääsette seuraamaan tuntia Film Me -tekniikan ansiosta.

Väitättekö, että nämä ovat muka sukua toisilleen?

Palatakseni sitten vielä kuulumisiin ja entisen blogini päätähteen, on Ami päässyt viettämään ansaittuja eläkepäiviään varsansa kanssa. Kun blogini viimeksi vaipui unholaan oli tuo raskas odotusaika juuri edessä päin. Kuinkakohan monta unetonta yötä tämä kaksikko on minulle aiheuttanut kun he vielä olivat yksikkönä? Amiahan yritettiin kantavaksi hollantilaisesta esteoriista Van Goghista, mutta jäi aina tyhjäksi. Sitten kävi niin, että tuo pirulainen myytiin hyvällä hinnalla Yhdysvaltoihin, eikä siirtospermaa ollut enää saatavissa. Tehtiin vaihto Ustinoviin, jota naapurimme suositteli - hän kun omistaa Ustinovilaisen tamman. Siitä oli tamma kerralla tiineenä. Viimeisellä ultraus kerralla yritimme 2 tuntia hevosta koppiin ennen kuin se sinne saatiin houkuttelemalla. Mietittiin lähdetäänkö lainkaan, mutta onneksi lähdettiin. Riemusta kiljuen sieltä tultiin kotio, vaikka tamma vedettiinkin liinoilla koppiin sisään. Se olikin sitten viimeinen kerta kun tammaa edes koppiin on yritetty.

3 ensimmäistä kuukautta olivat helvettiä. Koko ajan olin epävarma. Onko se tiine? Pysyykö se tiineenä? Onko utareiden turvotus normaalia? Miksi ne ovat kovat ja kyhmyiset? Onko sillä utaretulehdus tai istukkatulehdus? 3 kuukauden kohdalla Ami ultrattiin taas kotona ja todettiin, että onhan tuo kantavana. Isona hevosena ei eläinlääkäri pystynyt vielä sanomaan sukupuolta, mutta minulle riitti, että siellä oli vielä sikiö paikallaan. Seuraavat kuukaudet menivät samanlaisessa piinassa, ruokinnan suunnittelussa ja varsomiseen valmistautumisessa. Hienoimpia hetkiä oli tuntea ensimmäiset potkut mahassa ja nähdä liikettä joka ilta ruuan aikaan. Kesällä 13.7 kello 07.15 syntyikin maailma ihanin varsa, joka sai silmät vuotamaan kyynelistä. Olin väsynyt valvottuani yön ja juuri kaksi tuntia ennen varsomista nukkumaan menneenä aivan sekaisin. Äiti oli nukkunut ohi vartionsa, mutta isä pelasti tilanteen olemalla tunnollinen vanhan ajan varsomisen seuraaja.

Juuri syntynyt. Pieni ja hento.

Varsominen on raskasta. Molemmille.

Kuuden päivän ikäisenä jalka nousee jo. Häntä tötteröllä kohti uutta maailmaa.

Äitin vieressä on hyvä olla.

Tämä lapsi toivottavasti vie minut sitten aikanaan kansallisiin asti. Se jää nähtäväksi, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tärkeintä tällä hetkellä on tarjota pienelle kakaralle hyvä lapsuus ja lajinmukainen kehittymisympäristö. Laidunta ja lajitovereita sekä tarvittavaa kuria. Aikamoinen velmu Elle on enkeliksi, mutta kun noihin silmiin katsoo, voi ymmärtää miksi moinen nimi on tytölle annettu.

Elle ja jo pieneksi jäänyt pyjama.