Ollakko vaiko eikö olla...

Vuodessa ehtii tapahtua vaikka ja mitä. Kevät puhaltaa uusia tuulia ja elämä näyttää yhtäkkiä jännittävältä vuoristoradalta.

Jaa, että mitä kävi? No ne perinteiset. Kiire, tuska, väsy. Laiskuus. Ne peruselementit, jotka ovat varjostaneet bloggailuani jo pidemmän aikaa, eikä se vissiin tule kenellekään kovin yllätyksellisenä. Tällä hetkellä tosin blogiani ei taida edes seurata ketään, mutta ei se mitään. Terapeuttisempaa se on huudella tyhjälle, kuvitellulle yleisölle kuin oman pään seinille. Sehän vasta hulluksi tekeekin. Mikä minut sitten sai taas aloittamaan kirjoittamisen, onkin kokonaan toinen tarina, mutta se selviää teille kuvitelluille lukijoille tämän postauksen aikana. Ensin kuitenkin keskitytään kuulumisiin ja uuden perheenjäsenen esittelyyn. Tai onhan tämä otus jo vuoden verran melkeinpä elämäämme piristänyt, mutta maailmalle hän taitaa olla uusi ilmestys. 

Valitettavasti tässä kohtaa joudun luottamaan kännykkäkuviin, jotka eivät laadullisesti hivo pilviä. Jotkut saattanevat muistaa entisestä blogistani kuinka kerroin keväällä pyrkiväni hevosharrasteohjaaja koulutukseen Ypäjälle ja soveltuvuuskokeet olivat edessä. Noh, niinhän siinä sitten kävi, että sisään pääsin ja nyt olen jo miltein koko koulutuksen lusinut pois alta. Kaksi jaksoa olisi vielä käymättä, mutta sitäkin enemmän näyttöjä on jäljellä. Koulutus on ollut mielenkiintoinen, joskin osittain myös väsyttävä lukion ohella. Kuitenkin Ypäjä on tarjonnut tietynlaisia tarvittavia irtiottoja arjesta sekä ihan tarpeellisia valmennusjaksoja. Mantan kanssa ollaan hirveästi päästy kehittymään eteenpäin ja estekokeissa meillä ei ainakaan nykyisen opettajan mukaan ole mitään ongelmaa. Koulukokeissa meillä on ongelmana tuo iän ikuinen pään viskominen, minkä toivon loppuvan kuolaimen vaihdon myötä. Kolmipalan sijaan kokeiluun on tulossa nyt suora oliivi ja mikäli se ei tuota toivottua tulosta myös myleriä olen valmis kokeilemaan, joskin se on suhteellisen kallis sijoitus. 

Olemme Mantan kanssa päässeet myös starttaamaan kaikesta huolimatta muutamat kisat. Estekisoissa lähinnä 70 cm ja koulupuolella jopa 1-tason helppo B luokan, joka meni yllättävän hyvin. Tuloksena 56,60% ei ole kovinkaan paha kun miettii kuinka epätasaisia pätkiä välillä esitämme. Siinä on hyvä pohja lähteä rakentamaan parempaa yhteistyötä ja parempia tuloksia. Nälkä on ainakin kasvanut syödessä ja mikäli hevonen vain kestää ja ongelmat saadaan korjattua niin tavoitteena olisi päästä alueratoja edelleen kisaamaan. Myös esteillä 80cm, jota olemme nyt muutamia yksittäisiä esteitä päässeet hyppäämään. Siinä ainakin yhteistyömme on parantunut huimasti ja esteratsastuskin alkaa taas herättää janoa minussa. Kenties vertaan ei pakoon pääse, ehkä minustakin vielä kenttäratsastaja sulkeutuu. 

Kuinka tästä....

...päädyttiin tähän?

Sitten onkin sopiva aika esitellä laumamme uusin jäsen, joka tämän blogin pääosassa oikeastaan onkin. Ainakin nimellisesti. FWB-tamma Castielle syntyi 13.7.2014 terveenä ja elinvoimaisena. Varsinainen ilkikurinen kakara tästä onkin sulkeutunut ja pikku hiljaa alan uskoa sitä teoriaa, jonka mukaan Ami on kasvattajillaan ollut aika moinen tulirulla. Tästä tammasta ei menoa ja meininkiä puutu, mutta ilkeä se ei ole. Välillä tamma unohtaa kokonsa ja tulisi varmasti syliin asti jos voisi. Pusuja saa aamuin ja illoin. Uteliaisuutta ei myöskään tammalta puutu, mikä ei aina ole kovin hyväksi, mutta uteliaisuuskin muuttuu usein rohkeudeksi. Nyt 8kk oleva tamma käy jo omilla lenkeillään, vaikka asuukin pääasiallisesti vielä laidunkauden alkuun asti äitinsä kanssa samassa karsinassa ja tarhassa. Meillä ei vieroittamisen kanssa ole mitään kiirettä, kun Ami on jo säännöstellyt maidon tuotannon kahteen kertaan päivässä ja itsenäiset lenkit sujuvat ongelmitta. Amikin taitaa olla vain helpottunut kun saa olla hetken aikaa ilman rasavilliä tytärtä, joka kovasti hyppisi selkään ja leikkisi. 

Mitkä ovat tämän varsan tavoitteet? Sukupuu ainakaan ei anna paljoa anteeksi, sillä isäksi lopulta varmistui Ustinov, jolla meriittejä on jonkin verran ja emän isä on Rothschild J, joka on täällä Satakunnankin alueella hyvin tuttu nimi. Kapasiteettiä siis löytyy ja toivottavasti se saadaan myös valjastettua tarkoituksiimme. Onneksi minulla on äitini, joka jaksaa työskennellä varsan kanssa, joka varmasti jyräisi minut 6-0 jossei äiti sitä palauttelisi ruotuun. Kesällä tamma pääsee oppimaan hevosen tavoille tammalaitumelle ja syksyllä varmaankin aloitellaan pienillä irtohypytyksillä ja ajoharjoituksilla ilman kärryjä. Nelivuotiskeväällä tai syksyllä katsotaan sitten mihin ratsastajan ja ratsun rahkeet riittävät. Mikään kiire kummallakaan meillä ei ole, joten tarkoitus on edetä rauhallisesti äidin valvovan silmän alla.

Nimeä löytyy jos jonkin moista, ei ole mikään helppo suku tällä naisen alulla. 

No mitäs sitten ovat ne uutiset, joista postauksen alussa puhuin ja jotka saivat minut aloittamaan taas kirjoittamisen? No ne liittyvät kaukana häämöittävään kesään, jolloin alkavat minun unelmani kesätyöt. Ystäväni kanssa saimme mahdollisuuden lähteä Tanskaan, noin 150 hevosen myyntitallille töihin. Viegaardin tallilla vietämme kokonaiset 2 kuukautta, mikäli mitään erikoisia esteitä ei eteen tule. Työnkuvaan kuuluu hevosten hoitoa, tallin päivittäistä arkea ja ratsastamista, joka on todella jännittävää hevosten ollessa huomattavasti tasokkaampia kuin olen koskaan ratsastanut. Nyt olisi loppu kevät tarkoitus ratsastaa ja urheilla niin paljon kuin nyt pystyy - ja mitenkä se nyt sitten sujuikaan? Motivaation löytyminen on tällä hetkellä vielä siinä vaiheessa, että mielummin kierisin hihittäen lattialla kuin oikeasti tekisin mitään talven aikana kertyneelle pelastusrenkaalle ja surkastuneille vatsalihaksille. Istuntaharjoitukset ovat kevään must-sana ja Manta parka varmaan joutuu sitten kuskaamaan minua milloin missäkin, jos vain löydetään sopiva kuolain. Lähdenpä sunnuntainakin ystäväni mukana rääkkäämään itseäni ratsastuskoulu Kyläkorpeen HeA tunnille, vaikka minusta tuntuu, että alkeisjatko tunnit kävisivät tällä hetkellä paremmin.

Taas kerran pahoittelen järkyttävän laatuisia puhelinkuvia, mutta ne nyt ovat tällä hetkellä ainoata kuvasaldoani. Kuvissa esiintyy mukanani ensimmäisellä Ypäjän jaksolla ollut Fillari eli Filigrant, Luvian ratsastuskoululla oleva tuntihevonen. Frille oli mukana myös viime kertaisella jaksolla ihmettelemässä maailmaa ja viemässä ratsastajaa kuin märkää sukkaa. Tässä pojassa on haastetta, mutta tykkään siitä kovasti. Jotenkin se on luikerrellut sydämeeni ja jättänyt ikuisen kavionjäljen sinne, vaikka tiemme varmaankin eroavat liian äkkiä. Frilleä ratsastan lähinnä silloin tällöin ja mahdollisuuksien mukaan käyn sen kanssa tunneilla (jota nyt en ole omista syistä vielä kertaakaan onnistunut tekemään). Frille toimii nyt kevään myös vatsalihasteni tehotreenarina, sillä sinne selkään istuessa tuntuu kuin olisi aloittelija, joka ei shetlanninponin ravia pysty vielä mukailemaan. Mutta oppi ikä kaikki ja mikäs sen parempi tapa opetella istumaan harjoitusravia kuin aloittaa siitä vaikeimmasta.

Toivottavasti jaksan nyt päivitellä teille kuulumisiani jossen nyt päivittäin niin edes joka toinen tai kolmas päivä. Nyt taidan mennä koirani kanssa lenkille ja jättää vielä ensipostaukseen hieman lisää asioita kerrottavaksi niin jännittävästä elämästäni!