"Keep it simple" - hevosenpidon yksinkertaisuus?

Mitä on hyvä hevosenpito?

Mitä on se "oikea" hevosenpito? Laajakatseinen ja omalle tekemisilleen kriittinen harrastaja kehittää itseään ja omaa osaamistaan parhaiten.

Ylen artikkeli sai taas allekirjoittaneen aivot raksuttamaan sitä vauhtia, että ajatusprosessin voisi melkein kuulla ulkoa käsin. Olen aina omistanut hyvin vahvoja mielipiteitä ja ollut hanakka muodostamaan uusia joskus liiankin äkäisesti. Myöhemmin saan sitten katua sanomisiani ja vetää mielipiteitäni takaisin vähin äänin. Toisaalta, koen oman prosessini paremmaksi kuin sen, etten uskaltaisi olla mitään mieltä mistään. Joskus tosin olisi hyvä osata pitää suunsa kiinni ja näin välttyä itsensä nolaamiselta.

Kuten blogissa näkyvässä esittelyssäkin lukee, olen "uuden" pehmeän suunnan kannattajia ja etsin jatkuvasti omaa paikkaani ratsastusmaailmassa. On paljon tilanteita, jossa joudun käymään taistelua itseni kanssa siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Joskus joudun sanojen ja tekojen ristiriidassa muuttamaan toista ja aina se ei ole niin hyvä asia. Tässä on myös syy, miksi odotan kauhun sekaisella innolla tulevaa matkaani Tanskaan, sillä tiedän omien arvojeni joutuvan siellä koetukselle. Samalla toisaalta saatan saada uusia ajatuksia ja löytää uusia tapoja tehdä sekä toimia. Jokaisella kolikolla on kääntöpuolensa ja sama pätee ratsastukseen harrastuksena. Hevonen vain toimii yleensä oman kääntöpuolemme peilikuvana, josta on helppo kertoa mikä meni väärin. 

Vapaa hevonen on onnellinen hevonen? (c) Inkeri Järvenpää

Aloitetaan Ylen artikkelista, joka käsittelee hevosen inhimillistämistä ja esineellistämistä. Itseä tällaisissa artikkeleissa ärsyttää se mustavalkoisuus, joka paistaa läpi, mutta noin lyhyeeseen pätkään onkin vaikea vangita asian kaikkia harmaan sävyjä. Toisaalta myös nämä ääripäät on helppo jokaisen tunnistaa, mikä on sinänsä surullista. Itse olen huomannut ratsupuolella varsinkin erityisesti ruokinnassa inhimillistämisen ilmiön, joka juontaa myös juuriaan esineellistämisen puolelle, mutta siitä vielä erikseen myöhemmin. Jos lähdetään katsomaan ihmisten ruokintavarastoja, voi ainakin joka kolmannessa huomata ruokintahyllyn esteettisyyden olevan melkein tärkeämmässä osassa kuin oikeasti hevosen tarpeiden. On purkkia ja purnukkaa, joiden ravintoarvot sekä käyttötarkoitukset yleensä menevät ristiin toistensa sekä perusrehujen kanssa. Aina se ei toki tarkoita sitä, että hevonen voisi ruokinnan takia huonosti, mutta se on hyvin kallista omistajalle. Loimihyllyllä näkyy sama homma, jolta myöskään allekirjoittanut ei voi sanoa välttyneensä. Sateenkaaren värit voi bongata hyllyltä kun löytyy fleeceä, villaa, kuivatusloimea, talliloimea ulkotoppaa ja sisätoppaa, on vuoretonta sadeloimea ja vuorellista. Joka asteelle tietenkin oma värinsä ja paksuutensa.

Loimittamisesta voin myös itse kertoa omia kokemuksiani. Tässäkin asiassa vanha tammamme Ami on ollut oiva opetusmestari, sillä se on avannut sekä minun että äitini silmiä. Tullessaan meille tamma sairastui keuhkoinfektioon rokotusten puutteellisuuden vuoksi ja tästä syystä sen loimittaminen oli aivan omaa luokkaansa. Sille hankittiin paksu kaulakappaleellinen toppaloimi ja yleensä sen alla oli vielä villa- tai fleeceloimi. Keuhkoinfektio voitettiin ja kevät tuli, kesä meni ja syksy alkoi. Alkoi taas loimittamisrumba ja talvella se vain paheni. Samalla tosin paheni myös kuiva yskä, joka oli aina liikkeelle lähtiessä mukana. Kuiva heinä vaihdettiin säilöön, Mantan mahan vuoksi meillä oli molempia tarjolla. Yskä jatkui ja loimittaminen paheni. Tässä tapauksessa on helppo pistää merkille inhimillinen ajattelu. Kun yskittää on kipeä, jos on kipeä on kylmä, jos on kylmä, yskittää. Toisin kävi. Eräällä rokotuskerralla pyysimme sitten eläinlääkäriä katsomaan ja kuuntelemaan Amin keuhkot ja hengityksen. Mitään varsinaisesti ei kuulunut, eikä hengitys ollut raskasta. Ensimmäinen asia jonka eläinlääkäri totesi oli, että teillä on liian tiivis talli. Ikkunat auki, vaikka pakkasta oli ulkona parhaimmillaan -20 astetta. Myöskään loimia ei pihalle tarvittaisi niin paljon. 

Teimme työtä käskettyä ja Amin karsinasta otettiin ikkunat auki ja tamma sai nauttia pakkasilmoista korkeintaan vuorellinen sadeloimi päällä. Kaksi viikkoa ja yskä oli vähentynyt puoleen. Viimeisen kahden vuoden aikana Amia ei ole pääasiallisesti loimitettu ulos lainkaan pakkasillakaan, ellei taivaalta tule kissoja ja koiria, eikä yskää ole näkynyt tai kuulunut. Ikkunat ovat olleet auki pitkälle marraskuuhun ja väliovi tallista on sepposen selällään, pääovi raollaan talvellakin. Tosiasiassa siis ongelma oli ilman vaihdossa ja lämmössä, ei kylmyydessä. Hevosen elimistö toimii kuitenkin niin eri tavalla kuin omamme, joten aina tulisi suhteuttaa ajatusmaailma siihen. Tärkeää on myös suhteuttaa hevonen yksilöksi, eikä pidättäytyä väkisin yleiskatsauksessa koko rotuun. Jalostus on tuottanut myös sellaisia tuloksia, jotka eivät ole välttämättä haluttuja ja jotkin hevoset eivät pärjää ulkona -20 asteen pakkasessa ilman toppaloimea. Suurin osa kylläkin. 

Laiduntaessaan laumassa hevonen pääsee parhaiten toteuttamaan itseään.

Kun lähdetään hevosen inhimillistämisestä, on kyse hevosen tarpeiden ylianalysoimisesta ja omien tarpeiden heijastamisesta hevoseen. Jos hevonen saisi valita oman mottonsa, se todennäköisesti olisi "keep it simple" eli "pidä se yksinkertaisena". Tässäkin toki voidaan mennä metsään niin monella tavalla, jos hevosen lajinomaista elämää yliarvotetaan ja unohdetaan suhteuttaa jalostus sekä nykytilanne mukaan. Esimerkiksi pelkän heinäruokinnan, vapaan heinän tai kengittämättömyyden itsearvoittaminen saavat aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Oman maaperämme ravintoainepuutteet vaikuttavat heinään, oli laatu kuinka hyvää tahansa ja näin ollen myös hevoseen. Kengättömyys voi olla myös vahingollista ikänsä kengässä olleelle hevoselle. Siitäkin on oma kohtaista kokemusta. Toisessa ääripäässä taas esineellistäminen rajoittaa liian vahvasti hevosen lajinomaisia tarpeita. Hevosta ei uskalleta päästää isoon tarhaan, koska sen pelätään riehuvan itsensä rikki. Kaverinkaan kanssa ei voi tarhata, koska tarhakaveri potkii ja puree. Loukkaantumisriskien pelätään olevan liian suuria.

Tosiasiassa tässäkin kyseesä on enemmän itseään toteuttava ennuste kuin varsinainen syy-seuraus -suhde. Kun hevonen eristetään ensin muista hevosista pienen tarhaan, jossa se ei voi toteuttaa omaa tarvettaan liikkumisessa tai olla kosketuksissa muihin hevosiin, on hyvin todennäköistä, että hevonen ottaa kaiken irti tilanteesta, jossa se voi olla vapaammin. Itse olen sitä mieltä, että useat "kuumat ja vaikeat" hevoset voitaisiin saada rauhoittumaan pidemmillä tarhausajoilla ja isommissa tarhoissa, jossa niillä olisi edes aidan ylitse mahdollisuus olla kosketuksissa oman rotunsa edustajaan. Hevoset tottuvat kyllä rutiineihin ja uudenlaisiin käytäntöihin, mutta ne eivät välttämättä tee hyvää hevosen psyykkeelle. Tässäkään kohtaa ei ole kyse välttämättä välinpitämättömyydestä vaan rakkaudesta ja pelosta, joka estää tarjoamasta hevoselle sen kaipaamaa elinympäristöä. Joskus taas resurssit eivät yksinkertaisesti riitä niitä tarjoamaan, mikä ei sekään ole hyvä asia, mutta ei arvota ihmisiä hyviin tai pahoihin. 

En voi myöskään itse sanoa olevani täysin tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseemme kotona. Tällä hetkellä tarhamme ovat hieman liian pienet ja virikkeettömät neljälle hevoselle. Talvella niiden muuttaminen on kuitenkin vaikeaa ja nyt vasta olen alkanut saamaan ideoita tarhausjärjestelyiden parantamiseen. Hyvä merkki on itsessä syntyvä tyytymättömyys ja halu muuttaa asioita sekä oppia uutta. Olen nyt Ypäjällä saanut paljon uudenlaisia näkökulmia ja ajatuksia hevosnepitoon niin kurssikavereiltani kuin oppilaitokseltakin. Vieläkin silti omaakin ajatusmaailmaani varmasti varjostaa useat itseisarvot, jotka jossain kohtaan tulevat toivottavasti murtumaan. 

Onko mikään koskaan hyvä?

Millaista on sitten oikea hevosen pito? Milloin hevonen on onnellinen? Milloin tiedämme toimivamme oikein ja miksi meillä ei ole yhteistä linjaa hevosen pidolle? Näihin kysymyksiin on sekä helppo, että vaikea vastata samalla kertaa. Oikeanlaista hevosnepitoa on onnellinen hevonen. Onnellinen hevonen on rauhallinen, sopusuhtaisessa kunnossa oleva ihmiseen johtajana luottava hevonen, jolla ei ole jatkuvaa tarvetta tietää kaikesta kaikkea. Onnellinen hevonen tuntee olonsa turvalliseksi. Onnellisen hevosen keho toimii ja se on perusterve. Onnellinen hevonen saa toteuttaa terpeitaan. Tähän tilanteeseen voidaan päästä monien erilaisten keinojen kautta, jonka takia meillä ei voi koskaan ollakaan mitään yksittäistä ohjenuoraa. Kuitenkin allekirjoittaneen on pakko todeta, että tietynlainen hevosen luonnollisen elinympäristön jäljitteleminen sopivissa suhteissa ja sen tarpeisiin vastaaminen oikealla tavalla on hevosen onnellisuuden perustana. Tallissa asuva hevonen, jolla on heinää tarjolla vuorokauden ympäri sopivissa suhteissa (tai muuta mahan toimintaa edesauttavia "rehuja" kuten olkea tai havuja) ja joka saa tarhata hevoskaverin kanssa suhteellisen kokoisessa tarhassa 6-12 tuntia päivässä voi olla yhtä onnellinen kuin pihatossa asuva hevonen. Kun tarhausajat rajoittuvat 4 tuntiin yksin tarhassa seisomiseen ja kävelykoneeseen, alan itse kyseenalaistaa hevosen onnellisuutta.

Mitä me todellisuudessa tarvimme, on avoin keskustelu, jossa voidaan tuomitsematta vaihtaa kokemuksia ja yrittää parantaa yhdessä kaikkien hevosten hyvinvointia. Hevosen hyvinvoinnin tulisi olla myös tämän lajin perusta, riippumatta siitä onko kyseessä kansainvälisen tason kisapolle vai puska putte Perkiöstä. Molemmat hevoset ovat yhtä arvokkaita ja ansainneet hyvinvoinnin takaavaa hoitoa, vaikka ne eroaisivatkin käyttötarkoitukseltaan. Koskaan emme voi toimia täysin samalla tavalla, eikä se ole suotavaakaan. Hevosellakin on yksilölliset tarpeet lajinsa perustarpeista huolimatta. Siksi jo harmittavan unholaan jäänyt hevosen eleviestinnän tulkitseminen ja hevosen lukeminen ovat tärkeitä aisoita, joita tarvitsisi painottaa. Kuten Ystäväni hevonen -blogi toteaakin, tulkintavirheet ovat mahdollisia ja siksi ne pitää suhteuttaa siihen, että keskustelukumppanina on eläin. 

Hevonen osaa puhua, kyse on siitä osaatko sinä kuunnella.

Kun olemme avarakatseisia ja kriittisiä omalle toiminnallemme saamme parhaita tuloksia aikaan. Olemme väärässä ja tulemme aina olemaan, mutta se ei tarkoita, ettemmekö tekisi jotain oikein. Kun hevosen hyvinvointi on ykkössijalla, ollaan jo hyvässä vaiheessa matkaa. Loput askeleet ovatkin sitten epävarmoja, vaikka kuinka yrittäisikin olla varma kaikesta. Hevonen onneksi peilaa tekemisiemme vaikutukset meille ja kertoo omalla kielellään, onko sillä hyvä olla.